Noise

Tämä artikkeli kertoo musiikin tyylilajista. Sanalla voidaan viitata myös Noise.fi-verkkosivustoon.
Noise
Alkuperä Konkreettinen musiikki, Industrial, Glitch
Alkuperämaa Yhdysvallat, Japani
Kehittymisen
ajankohta
1970-luku
Tyypillisiä
soittimia
efektipedaalit, nauhasilmukat, kitaravahvistimet, Tietokonelaitteisto
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
Power noise, Power electronics

Noise on elektronisen musiikin alalaji, jonka juuret ovat konkreettisessa musiikissa ja industrialissa. Kappaleet ovat tyypillisesti erilaisista häiriö- ja kiertoäänistä koottuja kovaäänisiä kollaaseja, joissa selvillä taajuuksilla soivat sävelet ja niiden muodostamat melodiat ovat hyvin vähäisessä osassa tai puuttuvat kokonaan.

Noisen alalajeja ovat muun muassa erityisen aggressiivinen ja kaoottinen harsh noise sekä rytmiikkaa ja rumpusampleja sisältävä power noise eli rhythmic noise. Japanilaisten artistien (esimerkiksi Merzbow, Masonna ja The Gerogerigegege) omintakeisesta tyylistä käytetään termiä japanoise. Instrumentaalisessa musiikissa noisea muistuttavia tyylisuuntia ovat kitaravetoiset grindcore, drone doom ja noise rock, joita joskus nimitetään myös noiseksi.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search